On vuosi 2035.
Työnantajani on kohteliaasti tiedustellut lähestyvän eläkeikäni (67v) perään aamuisessa sähköpostissa. Vastaan, että palataan kolmen neljän vuoden kuluttua asiaan. Heittäähän kollegani Erkkikin vielä keikkaa 74-vuotiaana parikymmentä tuntia vuodessa. Muuna aikana Erkki ulkoiluttaa usein läheisen palvelutalon vanhuksia juuri laajennetussa puistossa Tampereen keskustassa. Vaikka nuoria on työmarkkinoilla suhteellisesti vähemmän, olen ollut onnekas saadessani heitä läheisiksi kollegoiksi. Olen pysynyt ajassa.
On ollut inspiroivaa myös tutustua eri maista Suomeen tulleisiin ihmisiin niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Yli 90-vuotiaan isäni kotihoidon ammattilainen on kotoisin Sumatralta. Zulfiatnon pariskunta muutti Suomeen vähemmistöjen vainoa pakoon vaalivuonna 2023. Heidän kaksoset syntyivät muutamaa vuotta myöhemmin. Olen tavannut heitäkin, sillä perhe asuu isäni naapurissa, jossa hänellä on kotihoidettavia jo tusina. Hänen puolisonsa työskentelee vetyteollisuuden palveluksessa, joka on nykyään Suomen talouden veturi. Tuulen ja vedyn liitto löi läpi kymmen vuotta sitten. Ihmettelimme juuri taannoin kuinka nopeasti ne pienydinvoimalatkin tulivat. Suomalaisessa yhteisomistuksessa olevasta alan yrityksestä kasvoi kymmenessä vuodessa kokonainen teollisuudenala, jonka tilauskirjat pullistelevat jo lähes 50-luvulla. Päättelimme, että vauhdikas kehitys on ollut mittavien koulutusinvestointien ansiota 20-luvulla niin lapsiin ja nuoriin kuin jo työikäisiinkin kohdistuen. Koulutusinvestoinnit toivat 20-luvun loppupuolella jonossa huippuasiantuntijoita Suomeen lastensa koulutusmahdollisuuksien vuoksi. Se toimi myös eriomaisena kivijalkana kaiken eriarvoisuuden vähentäjänä samalla kuin mielenterveyden välittömän avun konsepteineen prosesseineen saatiin valmiiksi. Sitä viedään nyt vientituotteena Venäjälle, joka on sodan jäljiltä totaalisessa mentaalisessa kriisissä, jossa erityisesti lapset ja nuoret ovat kärsineet jo vuosia valtavasti.
Uudistuminen ei sujunut aivan kuhmuitta. Kun haitalliset yritystuet ajettiin 20-luvulla alas, koitui siitä joidenkin alojen uudistumiskehitystä vastaan taistelevien yritysten konkursseja. Voi tuntua kovalta sanoa, mutta se oli kansantalouden kannalta hyödyllistä, sillä niiden yritysten osaava henkilöstö oli pätevää työvoimaa uudistuville yrityksille niukassa osaavan työvoiman saatavuudessa. Tapahtui luovaa tuhoa.
Yhteiskunta oli oivaltanut, että tärkeintä on huolehtia osaavista työntekijöistä samalla kuin yritysten uudistumiskehityksen mahdollisuudet maksimoidaan. Yrittäjien suojaksi luotiin kattavat turvaverkot myös, että yhä useampi uskalsi kokeilla ideoitaan pelkäämättä tyhjänpäälle putoamista. Turvaverkkojen vuoksi parhaat ja osaavimmat työntekijät uskalsivat myös perustaa yrityksiä, vaihtaa työnantajaa tai ryhtyä keikkatyöhön. Syntyi uskomattoman hienoja menestyskonsepteja. Ne ravitsivat myös jo vuosia kestänyttä maaseudun hiljenemistä. Näin sitä vaan pärjätään alle puolella siitä lihasta mitä 20-luvulla. Ihan niin kuin lapsuudessani 1970-luvun alussa.
Tällainen on minun Suomeni, ei niin kovin kaukana, tulevaisuudessa. Minkälainen on sinun Suomesi?
TIMO HALTTULA 
Jätä kommentti